Alia muistellen

Minulla on koira, rottweiler

Olen minä sitä kouluttanutkin.

Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti.

Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä.

Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni.

Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen.

Kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna.

Haluavat tavata toistekin.

Moni on huutanut: te kuulette minusta vielä!?

Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.

Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti.

Kerran heitin.

Poliisit toivat koiran illalla kotiin.

Minä sanoin, että ei olisi tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet

sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain.

Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani.

Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.

Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä.

Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä.

Antoi vielä tassua kiitokseksi.

Pitihän minunkin yksi maistaa.

Viikko meni horroksessa.

Lääkitys lopetettiin tehottomana.

Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Rottweilerit ovat kovia syömään.

Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista.

Parilla tonnilla saa hyvät paperit omaavan rottweilerin.

Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa.

Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen,

mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa.

Helpotti.

Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein:

Rottweilerit ovat loistavia johtajia.

Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa.

Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin.

Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista.

Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.

Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt.

Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa.

Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.

Tähän loppuun selvityksenä niille, jotka eivät tiedä sitä, että mamman edellinen koira oli rottweiler ja siksi tämä nauratti emäntää aina vain, vaikka koiran poismenosta on kulunut jo kymmenen vuotta. Kuulemma kirjoittaja tosiaan tietää, mistä puhuu! Vihjasihan tuo mokoma että on sovellettavissa myäs vesikoiraan?! En ymmärrä..