Toipilaspäivä nro. 2

Nyt voidaan jo eilistä pirteämmin :) 

(samaa ei tosin voi sanoa mammasta, joka valvoi suurimman osan yöstä kun kauluri ja kaikki muu tuska pisti vinkuvaihteen päälle lähes koko yöksi).

Eilinen ilta meni ihan hyvin, sain ruokaa ja kävin ulkona lähes kuten normaaleina iltoina, tosin annos oli pienempi ja jaettu kahteen osaan ja lenkki oli liian lyhyt. Menohaluja riittää ulkona totuttuun tapaan, jos ei jopa hieman enemmänkin! Sisällä en viihtynyt niin hyvin, varsinkaan kaulurin kanssa. 

Siitä onkin muodostunut varsinainen ongelma! Muutoin kaikki menisi hyvin mutta kun tuo lampunvarjostin köytetään kaulaan, menee elämä sekaisin. Sen kanssa ei voi leikkiä, nukkua, liikkua, olla uikuttamatta jne..

Nyt mamma otti sen onneksi pois ja saan nukkua pienet päikkärit. Tänään en ole saanut ollenkaan kipulääkettä enkä kyllä kovin kipeä olekaan.. Annosta säästetään illaksi ja yöksi, jotta yö sujuisi eilistä paremmin.

Kuvia ei ole nyt otettu niin tämä postaus jää melko lyhyeksi, haluttiin vain ilmoittaa että hengissä ollaan :) (Vaaria kuitenkin vaivasi!)

Edit. Lisäys edelliseen, nyt pystyn jo liikkumaan kaulurin kanssa, J:n kanssa treenattiin äsken :) Nyt simahdettiin molemmat lattialle, pystyn siis jo nukkumaankin kaulurin kanssa kun vain saan olla jonkun vieressä <3

Sairastuvalta päivää

Waldo vetää edelleen sikeitä kastraation jäljiltä, joten otin valtuuden kirjoitella tänne herran puolesta :D

Tänään oli siis leikkauspäivä, jonka tulo on tiedetty lähestulkoon siitä päivästä lähtien kun W meille muutti. Silti tätä piti jännittää niin, ettei uni meinannut tulla yöllä silmään vaan piti käydä keskellä yötä etsimässä lisää vilttejä kotimatkaa varten yms.

Aamu aloitettiin lenkillä Vanhassa satamassa, jossa W juoksenteli reilun puoli tuntia ja väsytti itsensä ihan mukavasti. Oli kivempi mennä klinikalle kun herra ei ollut virtaa täynnä. 

Metsästä menimme suoraan klinikalle, jossa odottelimme varsin, ennen kuin pääsimme sisään. Lääkärikin huomasi, miten kiinnostunut W oli kahdesta tyttömäyriksestä ja sanoi antavansa meille joululahjan kun koira leikataan :) Jos edes vähän tuo kiinnostus tyttöihin (ja poikiin) laantuisi niin perhe kyllä kiittäisi!

Lääkäri pisti Waldoon rauhoituspiikin ja saatiin jäädä kahden toimenpidehuoneeseen odottelemaan, että potilas rauhoittuu. Itse en tiennyt että tämä piikki rauhoittaa niin paljon, että toinen nukahtaa siihen. Se kuitenkin selvisi melko pian kun herra alkoi kenaamaan kylkeeni koko painollaan. Vartin päästä W oli tarpeeksi rauhallinen ja ell lähti viemään Waldoa leikkaukseen.

Tässä vaiheessa nukutti jo kovin.

Leikkaus kesti noin tunnin ja haettiin poika kotiin kahdentoista jälkeen. Herra oli terhakkana vastassa kun tunnisti äänen ja säntäsi pois häkistään. Autoon päästyään nukahti kuitenkin ja kotona on jatkanut uniaan.

Kuun miehet huikkivat tämän vastaanottimen kautta. Siltä ainakin W:n ilmeet näyttävät. Suurimman osan ajasta poika on nukkunut, nyt katselee vähän ympärilleen :)

Haavoja on nyt 2 sillä vatsaontelo jouduttiin avaamaan. Toinen haava on onneksi niin pieni, ettei tuossa varmaan mitään hässäkkää aiheudu vaikka niitä tuplasti normitilanteeseen nähden onkin.. Vähän on verta tullut mutta hyvin vähän. 

Illalla otetaan vähän särkylääkettä niin yökin menee toivon mukaan mukavasti. Nukun olkkarissa potilaan seurana niin näen vähän, mitä se touhuaa :)

Nyt kuuluu vikinää, pitää käydä moikkaamassa potilasta, moikka!

-Mamma

Joulu lähenee

Kävimme tänään mamman kanssa kuvaamassa vähän matskua joulukortteihin. 

Olin virtaa täynnä joten suuntasimme Vanhaan satamaan, jossa sain juoksennella. 

Mamma on tehnyt jotain ja telonut jalkansa eli lenkkeily yhdessä ei kuulu nyt kuvioon.. 

Minäkin kannoin korteni kekoon joulukorttikuvauksissa.

On ollut monenlaista hässäkkää viime aikoina, kävimme muutama viikko sitten Ylivieskassa ja nekin kuvat on vielä julkaisematta! Jospa keskiviikkona alkavalla sairaslomalla ehtisin ne tännekin julkaista :)

Leikkaus on siis ylihuomenna ja nyt alkaa olla jännitystä ilmassa.. Mamma soitteli tänään klinikalle, leikkaukseen on varattu tunti ja tällä kertaa ei tehdä muuta kuin itse leikkaus. Hammaskiven poistot ja lonkkakuvat saavat jäädä toiseen kertaan.. 

Infoan sitten, miten leikkaus meni!

Alia muistellen

Minulla on koira, rottweiler

Olen minä sitä kouluttanutkin.

Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti.

Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä.

Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni.

Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen.

Kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna.

Haluavat tavata toistekin.

Moni on huutanut: te kuulette minusta vielä!?

Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.

Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti.

Kerran heitin.

Poliisit toivat koiran illalla kotiin.

Minä sanoin, että ei olisi tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet

sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain.

Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani.

Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.

Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä.

Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä.

Antoi vielä tassua kiitokseksi.

Pitihän minunkin yksi maistaa.

Viikko meni horroksessa.

Lääkitys lopetettiin tehottomana.

Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Rottweilerit ovat kovia syömään.

Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista.

Parilla tonnilla saa hyvät paperit omaavan rottweilerin.

Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa.

Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen,

mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa.

Helpotti.

Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein:

Rottweilerit ovat loistavia johtajia.

Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa.

Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin.

Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista.

Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.

Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt.

Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa.

Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.

Tähän loppuun selvityksenä niille, jotka eivät tiedä sitä, että mamman edellinen koira oli rottweiler ja siksi tämä nauratti emäntää aina vain, vaikka koiran poismenosta on kulunut jo kymmenen vuotta. Kuulemma kirjoittaja tosiaan tietää, mistä puhuu! Vihjasihan tuo mokoma että on sovellettavissa myäs vesikoiraan?! En ymmärrä..